Koirien käytöshäiriöt ovat usein moniulotteisia, ja riippuu omistajasta ja ympäristöstä, millainen käytös ylipäätään koetaan ongelmaksi. Esimerkiksi toisten koirien ohitukset voivat…
Hyvään koiramiestaitoon kuuluu kyky ymmärtää koiraa niin, että on mahdollisuus välttyä väärinkäsityksiltä ja onnettomuuksilta. Luonnollinen koiramiestaito tähtää aina koiran hyvinvointiin sekä luottamukseen ihmisen ja koiran välillä.
Haluamme tarjota ihmisen parhaalle ystävälle parasta kaikessa tavoitteenamme kokonaisvaltaisesti hyvinvoiva koira. Hyvinvoinnin kulmakiviä ovat liikunta, ruokinta, lepo, virikkeistäminen, terveydenhoito, huolenpito sekä koulutus.
Tuomme maahan tiukat laatukriteerimme täyttävää kuivattua raakaruokaa, lihaisaa kuivamuonaa, yrttejä ja lisäravinteita sekä vaihtoehtoisia tuotteita.
Tarjoamme ammattimaista ja laadukasta koulutusta ja käytösneuvontaa, jotka perustuvat nykyaikaisiin koulutustekniikoihin sekä vankkaan teorian hallintaan ja käytännön osaamiseen.
Janne Ruokonen
vanhempi kouluttaja
dipl. ravintoneuvoja
Viilarinkatu 6 A 1,
04440 JÄRVENPÄÄ
Janne Ruokonen
janne.ruokonen@dogmanship.fi
Koirankouluttajana pyrin tulkkaamaan koiran ongelmakäyttäytymistä, jotta me ihmiset ymmärtäisimme koiriamme paremmin. Koiran käyttäytymisen muokkaaminen lähtee meistä koiran omistajista. Muuttamalla omaa käyttäytymistämme, annamme koiralle myös mahdollisuuden muuttaa käyttätytymistään.
Koirille on hyvä opettaa tottelevaisuutta, jotta me pystymme hallitsemaan koiriamme paremmin. Tottelevaisuus on myös hyvää aktiviteettia koiralle.
Koiran lukutaito tarkoittaa itse asiassa sitä, että opimme tulkitsemaan koiran käyttäytymistä. Ymmärtämällä koiran käyttäytymistä, me emme luultavasti joudu ”törmäyskurssille” niin usein.
Kiinalainen lääketiede on yli 3500 vuotta vanhaa. Se perustuu useaan eri osa-alueeseen. Tavoite on aina tasapainon saavuttaminen. Tasapainoon päästäkseen käytetään kiinalaisen diagnostiikan mukaista hoitoa. Hoitoina annetaan akupunktiota, ravintoneuvontaa, yrttejä sekä hierontaa.
Demesne far hearted suppose venture excited see had has. Dependent on so extremely delivered by. Yet no jokes worse her why. Bed one supposing breakfast day fulfilled.
Koirien käytöshäiriöt ovat usein moniulotteisia, ja riippuu omistajasta ja ympäristöstä, millainen käytös ylipäätään koetaan ongelmaksi. Esimerkiksi toisten koirien ohitukset voivat…
Nenätyöskentelyn alkeet on kolmena iltana pidettävä kurssi hajutyöskentelyn vasta-alkajille. Koiran iällä ei ole koulutuksen kannalta merkitystä, mutta asioiden omaksumisen ja…